Pauli Juhani Pitkänen

Suomen asema

Muistelen tässä 30- vuoden takaista ryhmän ulkomaanmatkaa Yhdysvaltoihin, jossa olin mukana. Silloin Suomessa oli, toisin kun tänä talvena 30 asteen pakkanen. USA:n presidenttinä vaikutti Ronald Reagan. Lentäminen oli myös vapaanpaa, kun saimme käydä katsomassa ohjaamon toimintaa. Kaksiviikkoinen matkamme suuntautui aluksi Yhdysvaltojen länsirannalla oleviin osavaltiohin Kanadan rajalta Meksikon rajalle, ja sitten välipysäkeillä Kennedyn kentän kautta Suomeen.Muistinvaraisesti muistelen muutamia ihmettelyn aiheita.

Kun menimme tutustumaan osavaltion edustajienhuoneeseen, niin lehterillä riippui Suomen lippu. Sitten kun siirryimme katsomaan ylähuoneen senaatin toimintaa, niin ilmoituksen jälkeen meille taputettiin voimakkaasti.

Meille kerrottiin myös, että mahdollisesti osavaltion presidentti eli kuvernoori voi ottaa meidät vastaan. Kuvernööri otti meidät vastaan ja kertoi pitävänsä puseroa, jossa lukee Suomi. Hän pyysi viemään terveisiä pääministeri Sorsalle, jonka kuvernööri oli aikaisemmin tavannut.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Olin majoittuneena mm. perheessä, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin vuonna 1953 kylmää sotaa pakoon. Silloin oli vielä paikoin pelkoa, että Neuvostoliitto vielä miehittää Suomen.

Yhdysvaltojen silloinen presidentti Ronald Reagan piti Neuvostoliittoa "pahan valtakuntana".

Kun olen kasvanut Kekkosen aikana, ja kokenut turvallisen lapsuuden, niin tälläinen pelko ja vastakkainasettelu tuntui hassulta, jonka Yhdysvalloissa aisti. Suomessa oli turvallisempaa kuin USA:ssa.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Itse jäin ihmettelemään valtiomiesmäistä kohtelua, jonka saimme osaksemme? Myöhemmin sain eräältä suomalaiselta Reaganin ihailijalta vastauksen:Reagan oli antanut määryksen, jossa tuli erityisesti huomioida Neuvostoliiton naapurimaista tulevia turistiryhmiä. YES !

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Ronald Reagan vieraili Suomessa, kun 350 vuotta oli kulunut ensimmäisen suomalaisen muuttamisesta Amerikkaan.

ks. alla puhe 22.12.1988

http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=...

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Suomea myös kehuttiin siitä, että Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka on maksanut Amerikalle sotavelkansa.

Itse haluan tässä maallikkona jälkikäteen kiittää Ronald Reagenia siitä, että minäkin olen kerran elämässä saanut kokea "valtiomiesmäistä " huomiota.

Toimituksen poiminnat